Lusikka on taas hetken ollut kuulumattomissa, laiskana ei ole jaksanut päivitellä blogiaan -.-" Nyt päätin kuitenkin lisätä tänne yhden suunnilleen pari kuukautta vanhan runon, joka mun on pitäny lisätä jo aikoja sitten, mutten vaan oo saanu aikaiseksi.

 

 

 

kun kukaan ei kysy miltä sinusta tuntuu

kun ei ole ketään jonka puoleen kääntyä

kun lupaukset annetaan ainoastaan rikottaviksi

kun et enää tiedä minne kuulut

kun ei ole mitään odotettavaa

kun pimeys ympärilläsi muuttuu kuristavaksi

kun et voi enää hengittää vapaasti

kun kerta toisensa jälkeen itket itsesi uneen

kun uni ei enää vie väsymystä

kun elämäsi kääntyy sinua vastaan

kun et enää jaksaisi yhtään iskua

kun kaikki menettää merkityksensä

　

onko elämä silloinkin elämisen arvoista?

tai ehkä ennemminki: kannattaako jatkaa kärsimistä?