Kaikki varoitukset ja muut löytyy ensimmäisen osan alusta, sieltä katselemaan siis jos kiinnostaa.

Enjoy~



2.

Kolme vuotta tuon dramaattisen illan jälkeen pieni, tumma poika käveli pää painuksissa ja kädet farkkujen taskuissa jalkakäytävää pitkin. Edellään hän potki pientä, pyöreää kiveä, jonka poukkoilua vihreiden silmien katse seurasi. Damian oli harhaillut ympäriinsä jo puolisen tuntia, ja hänellä oli kamalan tylsää. Kavereita ei ollut näkynyt missään, poika oli kiertänyt kaikki paikat joissa kaverit yleensä viettivät aikaa, eikä yksin tekemistä juurikaan ollut. Hetken hän oli etsinyt sopivia pyöreitä kiviä jotta voisi myöhemmin kokeilla uutta ritsaansa, mutta taskut olivat jo niin täynnä että kohta housut eivät pysyisi ylhäällä ollenkaan. Nyt ei siis ollut muuta tekemistä kuin ympäriinsä maleksiminen. Poika piti silmänsä auki jos kohdalle sattuisi sopiva maalitaulu ritsakokeilulle, mutta mitään ei ollut vielä löytynyt.

Oli heinäkuu, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli melkein kaksikymmentäviisi astetta. Damian aloittaisi peruskoulun ensimmäisen luokan muutaman viikon kuluttua, eikä oikein tiennyt mitä hänen tulisi asiasta ajatella. Tavallaan olisi ihan kivaa saada uusia kavereita, mutta hän ei mielellään ollut poissa kotoa niin monta tuntia yhteen menoon. Pojalle oli kehittynyt jonkinlainen tarve pitää äitiä silmällä, kotona oli käytävä muutaman tunnin välein että saattoi olla rauhassa. Kai se johtui kotona vallitsevasta rauhattomasta tilanteesta, lapsi ei halunnut menettää äitiään ja tunsi olevansa tuosta vastuussa.

Olivia oli ollut koko yön töissä ja mennyt ruokaa tehtyään päiväunille paimantaen ensin Damianin ulos. Hän tiesi ettei kotiin siksi voisi palata, Olivian piti saada nukkua rauhassa ja äitikin halusi olla rauhassa kun Mies kerrankin oli poissa. Ei Damian olisi kotiin halunnutkaan, siellä kaikki olivat niin kireitä ja tunnelma ahdistava. Tilanne kotona ei ollut mitenkään ihanteellinen seitsemänvuotiaan pojan kasvuympäristöksi. Onneksi lapsilla oli kykynsä paeta todellisuudesta itse luomiinsa vaihtoehtoisiin ulottuvuuksiin, joissa kaikki oli hyvin. Ei Damianilla koskaan ollut paljon leluja ollut, mutta sitäkin paremmalla mielikuvituksella häntä oli siunattu.

"Damian", jostain läheltä kuuluva hihkaisu sai haalistuneisiin farkkuihin ja liian suureen t-paitaan pukeutuneen pojan säpsähtämään. Hän käännähti kannoillaan ja mittaili vihreillä silmillään ympäristöään. Suunnilleen kymmenen metrin päässä Damianin sijainnista käveli häntä kohti kädet taskuissaan suunnilleen samanikäinen, tummatukkainen poika. Kadun ylitettyään tuo hypähti rennosti katua jalkakäytävästä erottavan kynnyksen ylitse ja jäi seisomaan vähän matkan päähän Damianista hilpeästi virnuillen.

Poika, Romeo, oli ollut Damianin paras kaveri jo monta vuotta ja asui vain parin talon päässä hänen kodistaan. Romeo asui isänsä kanssa, tuon äiti oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin. Damian ei tiennyt mitä oli tapahtunut, nainen oli vain maannut pitkään sairaalassa ja Romeo oli ollut todella surullinen. Eivät aikuiset olleet kertoneet mitä oli tekeillä, ei Romeo tainnut tietää itsekään. Pojalla ei ollut ollenkaan sisaruksia, ja tuo kadehti usein Damiania Olivian takia. Muutaman kerran Damian oli ollut yötä Romeon luona, kun äiti oli joutunut jäämään sairaalaan Miehen lyötyä tuota, ja Olivia oli ollut töissä. Hänestä oli jotenkin outoa, että isä saattoi kertoa iltasadun tai antaa hyvänyönsuukon. Damian ei ylipäätään tiennyt, oliko hänellä isää. Kaikillahan piti olla isä, sen verran poikakin tiesi, mutta Mies sanoi aina ettei ollut pojan isä. Ja miten joku muu voisi olla hänen isänsä, kun äiti kerran oli yhdessä Miehen kanssa?

Kuitenkin Romeon luona oli aina kivaa, tuon isä oli hauska ja pelasi tai leikki poikien kanssa. Lisäksi noiden kotona oli aina rauhallista. Kukaan ei satuttanut toistaan tai huutanut, eikä tunnelma ollut kireä tai vaivautunut. Damian ei ollut ikinä kuullut Romeon isän edes korottavan ääntään. Hän ja Romeo olivat kerran tuon isän kiellosta huolimatta potkineet jalkapalloa sisällä ja hajottaneet kirjahyllyn lasioven. Sitten he olivat yrittäneet kerätä sirpaleita pois ennen kuin mies tulisi kotiin, mutta tuo oli yllättänyt heidät itseteosta. Damian oli pelännyt tuon vähintäänkin huutavan, mutta mies oli ollut vain huojentunut kun pojille ei ollut sattunut mitään. Sellainen oli Damianille aivan uutta, kotona kaikkien pinna oli aina niin kireällä ettei ikinä tiennyt mikä sen saisi napsahtamaan poikki.

"Mitä sä teet?" Romeo kysyi ja veti toisen käden taskustaan voidakseen pyyhkäistä mustat suortuvat pois silmiltään. Hiukset olivat taas päässeet kasvamaan turhankin paljon, ne valuivat silmille ja niitä sai vähän väliä olla pyyhkimässä pois että näki eteensä. Damianille ei koskaan päässyt käymään niin, aina kun hänen hiuksensa pääsivät kasvamaan paria senttiä pidemmiksi tuli Olivia ja kyni hänelle vain muutaman millin mittaisen sängen. Hyvä niin, etenkin kesällä pitkä tukka olisi hiostanut varmasti, eikä sellaisen takaa edes nähnyt mitään. Oli varmaan ärsyttävää kun sai koko ajan pyyhkiä hiuksia pois tieltä ettei kävelisi päin mitään tai jotain.

"Kokeilen mun uutta ritsaa", Damian sanoi ja veti ritsan farkkujensa takataskusta. Ei hän varsinaisesti ollut valehdellut vaikkei ritsaa ollut vielä kokeillutkaan, hän oli kuitenkin ollut koko ajan aikeissa tehdä niin. Romeon ilme kirkastui vielä entisestäänkin, tuo astui muutaman askeleen lähemmäs ja katseli ritsaa ihailevan näköisenä. Se olikin oikein hieno, Olivia oli auttanut sen tekemisessä. Oksa oli yhdessä veistelty sileäksi, ja sitten isosisko oli lainannut omia kynsilakkojaan että Damian oli saattanut maalata ritsan varteen kaksi suunnilleen sentin levyistä rengasta, punaisen ja mustan. Jostain Olivia oli hankkinut suihkupullon lakkaa, ja ritsa oli vielä lakattu. Sen oli pitänyt antaa kuivua yön yli, mutta nyt siinä oli kaunis kiiltävä pinta.

"Saanko mäki?" Romeo kysyi virne suunnilleen korvasta korvaan ulottuen ja nosti innostuneena ruskeiden silmiensä katseen ritsasta Damianiin.

"Joo, ku mä oon ite kokeillu eka", Damian lupasi ja vilkaisi ympärilleen kuin varmistaen oliko missään sopivaa maalitaulua. Romeo haroi taas hiuksia silmiltään ja tähyili myöskin ympärilleen. Kun mitään ei näkynyt jatkoi pitkätukkainen poika matkaansa kaverinsa ohi ja viittoili tuota seuraamaan itseään. Damian käännähti kannoillaan ja otti muutaman juoksuaskeleen päästäkseen etumatkaa saaneen Romeon vierelle. Ritsan häm työni takaisin takataskuunsa ettei vahingossakaan pudottaisi sitä tai mitään.

Suunnilleen vartin verran pojat kävelivät jalkakäytävällä rinnatusten Damian kädet kiviä melkein täynnä olevissa taskuissaan ja Romeo otsahiuksia tiuhaan silmiltään pois haroen. Lähinnä he juttelivat koulun alkamisesta, Romeo tunnusti hieman nolona että häntä jännitti ja Damian lohdutti kaveriaan toteamalla että ainakin he pääsisivät samalle luokalle. Se oli selvinnyt jo pari viikkoa sitten, kun jokaisen kotiin oli tullut koulun aloittamista koskeva kirje. Kummatkin pojat aloittaisivat peruskoulun 6. elokuuta luokalla 1B.

"Tuu", Romeo sanoi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen ja varoittamatta nykäisi Damiania käsivarresta. Poika hätkähti, koska oli unohtunut miettimään miten hän mahtaisi pärjätä koulussa. Olivia oli opettanut häntä vähän ettei hän ainakaan jäisi jälkeen, joten Damian osasi kyllä laskea vähän ja aakkosiakin jonkin verran. Silti jännitti että muut olisivat parempia kuin hän ja että häntä kiusattaisiin. Nopeasti Damian kuitenkin ravisti moiset ajatukset päästään ja lähti harppomaan kaverinsa perässä kadun yli. Jalkakäytävällä kadun toisella puolella oli suuri vihreä roskalaatikko ihan yhden talon takapihaa ympäröivän aidan vieressä. Romeo kiskoi itseään jo roskalaatikon päälle kun Damian vasta pääsi paikalle, mutta selvittyään ensin laatikon päälle ojensi pitkätukka kätensä kaverilleen ja auttoi tuota kiipeämään perässä. Roskiksen päältä näki hyvin aidan takana olevan takapihan, ja vielä osan sitäkin seuraavasta.

Takapiha oli todella rempallaan, ja sitä ympäröivä aitakin oli osittain sortunut yhdestä nurkastaan. Yksi tukipalkki oli lähtenyt irti ja sen takia muutama lauta oli päässyt putoamaan. Pihan nurmikko oli päässyt kasvamaan melkein polvenkorkuiseksi ja sen seassa rehotti heinää. Kaikenlaista rojua erottui ruohon seasta, kukaan ei ollut ilmeisesti jaksanut raahata niitä roskalaatikolle asti vaikka aidassa oli ihan roskalaatikon vieressä portti. Tosin sitä ei oltu ilmeisesti hetkeen käytetty ollenkaan, olisi ihme jos sen enää ylipäätään saisi auki. Pihan perällä oli ruostuneen näköinen pihakeinu jonka ruudullisten pehmusteiden seasta törrötti ilkeän näköinen vieteri, ja keinun takana nojasi aitaan polkupyörä jossa ei ollut renkaita ollenkaan. Takaoven edustalla oli kuistin virkaa toimittava halkeillut laatoitus jonka raoista puski itsepäisiä ruohonkorsia, ja sekä olohuoneen ikkunoissa että takaoven ikkunassa olevat verhot estivät näkemästä niin sisälle kuin uloskaan.

Tämä oli samanlainen rivitalo kuin se, jossa Damiankin asui. Tällä alueella oli ylipäätään monta samanlaista taloa, kaikki enemmän tai vähemmän rapakunnossa. Kaupunginosa oli köyhä, sille sysättiin huonosti toimeentulevat ihmiset joiden ongelmia yhteiskunta ei jaksanut murehtia. Päihdeongelmia ja rikollisuutta oli paljon, eikä Damianin koti ollut ainoa paikka jossa esiintyi perheväkivaltaa. Ei siis ollut kyse mistään unelmapuitteista perhe-elämälle ja lasten kasvattamiselle. Mitään sellaista Damian ei kuitenkaan ajatellut, tämä oli arkipäivää hänelle eikä hän osannut kuvitella muunlaista elämää. Sen sijaan poika kiinnitti huomiota laatoilla auringonpaisteessa lojuvaan lihavaan, harmaaseen kissaan. Se oli ilmeisesti ollut tappelussa, koska toinen korva oli verillä eikä toista silmää tainnut saada avatuksi.

Romeo ilmeisesti arvasi kaverinsa ajatukset, koska ei sanonut mitään ettei vain pelottaisi kissaa pois. Eihän eläin siltä näyttänyt, että olisi menossa mihinkään, mutta koskaan ei voinut olla varma. Mahdollisimman hiljaa Damian kaivoi kiven taskustaan ja asetteli sen ritsaansa keskittyneen näköisenä kuin pommia käsitellen. Pitkään ja hartaasti hän tähtäsi ennen kuin päästi kiven lentämään ilman halki vaimeasti suhahtaen. Sihti oli täydellinen, kivi osui ikävästi kopsahtaen kissaa suoraan päähän. Eläin oli ilmeisesti nukahtanut, koska nyt se ponkaisi pelästyneen näköisenä seisaalleen ja naukaisi närkästyneenä. Ympärilleen kissa katseli ainoalla silmällään ja pojat aidan takana huomattuaan kyyristyi hieman, pörhisti häntänsä ja niskavillansa ja sähisi pojille. Hetken se näytti siltä, että saattaisi hyökätä kimppuun, mutta loikkasi sitten kuitenkin talon seinustalla olevan roskapöntön päälle, mistä se pääsi helposti pihan toisella puolella jatkuvalle aidalle. Vielä kissa pysähtyi aidalle ja mulkaisi poikia olkansa ylitse pahasti ennen kuin hyppäsi naapurin pihan puolelle kadoten näkyvistä.

Hetken se jaksoi naurattaa poikia aivan mahdottomasti. Ikävä kyllä Damian ja Romeo eivät olleet huomanneet ikkunaverhojen välistä tirkistelevää naista, joka nyt avasi takaoven perkelettä kiljuen. Tuo oli melkoinen näky papiljotteja mustassa, sieltä täältä vähän harmaantuneessa tukassaan ja kukallinen mekko yllään. Varmaan viidennellä kymmenellään jo, ja painoa oli kertynyt ainakin sata kiloa.

Pojat loikkasivat säikähtäneinä alas roskalaatikolta naisen suunnatessa umpeen ruostuneen näköistä porttia kohti. Laskeutuminen ei ihan onnistunut, Damianin jalka taittui ja hän kaatui päistikkaa maahan. Hän tunsi, miten epätasainen asfaltti repäisi farkut rikki ja luultavasti ihon myös. Ei pojalla kuitenkaan ollut aikaa jäädä surkuttelemaan, hän kuuli jo miten portti säälittävästi ulisten vääntyi auki. Oli siis pakko kampeutua seisomaan ja lähteä juoksemaan kuin henkensä edestä. Romeo oli pysähtynyt jonkin matkan päähän ja pälyili pelästyneen näköisenä jonnekin Damianin taakse. Kun hän sai kaverinsa kiinni, lähtivät he kumpikin pinkomaan karkuun minkä jaloistaan pääsivät.

Nainen työntyi portista kadulle edelleen vihaisesti poikien perään karjuen. Porttia ei äänestä päätellen ollut avattu ihan hetkeen, ja vähän surkean näköisenä se jäi repsottamaan auki tämän kovakouraisen käsittelyn jälkeen. Nainen lähti juoksemaan Damianin ja Romeon perään hiukan ontuen ja suuttumisensa takia jo valmiiksi henägstyneenä. Eihän tuolla ollut mitään mahdollisuuksia saada vikkeliä poikia kiinni, mutta pelästyttämään hän oli nuo ainakin onnistunut. Eivätpä tulisi enää takaisin hätyyttelemään hänen kissaansa, mokomat.

Pojat uskalsivat pysähtyä seuraavan kulmauksen taakse ja jäivätkin siihen kurkkimaan. Nainen ei jaksanut juosta heidän perässään kuin jokusen metrin, ylipaino ja huono yleiskunto saivat jo nyt hänet puuskuttamaan raskaasti. Nyrkkiä tuo kuitenkin pui kaksikon perään ja karjui että tapahtuisi kauheita jos hän vielä joskus näkisi pojat niillä nurkilla. Sitten tuo kuitenkin luovutti, kääntyi kannoillaan ja lähti vaappumaan takaisin portin suuntaan edelleen itsekseen sadatellen.

Damian ja Romeo eivät kuitenkaan uskaltaneet jäädä siihen, ihan vain siltä varalta jos nainen kuitenkin päättäisi tulla takaisin. Hiukan hengästyneinä he lähtivät jatkamaan matkaansa ja poikkesivat hetken käveltyään yhdelle vuorokaudenajasta huolimatta hämärälle sivukujalle. Vähän pelästyneitä pojat olivat edelleen, miettivät mitä tapahtuisi jos nainen olisi vaikka soittanut poliisit tai jotain. Ei kai sellaisesta nyt vankilaan voisi joutua? Onneksi kukaan täällä päin ei tuntunut pitävän poliiseista, joten olisi toivottava että kyseinen nainen kuuluisi siihen ryhmään myös.

"Se oli siistä", Romeo naurahti edelleen sekä säikähdyksen että pakenemisen takia hieman hengästyneenä. Jännitys alkoi purkautua, minkä vuoksi pojat naureskelivat hetken melkoisen päättömästi. Lopuksi piti vielä läimäyttää kämmenet yhteen, mutta sitten kaksikko päätti jatkaa matkaa ihan vain niiden poliisien varalta.

"Haluutko sä ampua?" Damian muisti kysyä vasta kun he olivat jatkaneet matkaansa hetken hiljaisuuden vallitessa. Romeo oli kuitenkin sitä mieltä, että ampuisi mieluummin vasta jonainen toisena päivänä. Eiväthän pojat sitä tietenkään voineet myöntää, mutta olivat he kumpikin sitä naista pelästyneet. Damian ei muutenkaan pitänyt kovaäänisistä ihmisistä, hän kun yhdisti sen aina lyömiseen. Siksi hänenkin mielestään oli parempi, ettei Romeo kokeilisi ritsaa vielä sinä päivänä, mutta ei sitäkään voinut ääneen sanoa.

Illalla Olivia ja Damian istuivat keittiönpöydän ääressä. Itse asiassa poika istui pöydällä jalat tuolilla istuvan Olivian sylissä. Tyttö puhdisti pikkuveljensä polveen tullutta haavaa, johon oli jäänyt vähän hiekanmurusia ja muutakin likaa. Aine kirveli haavassa ja haisi pahalle, mutta Damian oli tottunut. Hän oli kuitenkin vilkas poika eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun hän loukkasi itsensä.

Kotona oli kumman rauhallista vaikka Mieskin oli taas palannut. Tuo oli sammunut sohvalle, ja siksi piti olla hiljaa. Olivia oli sulkenut keittiön oven etteivät he vahingossakaan herättäisi isäänsä, joka olisi herättyään kuitenkin älyttömän vihainen.

Damian kertoi innoissaan mitä päivällä oli tapahtunut. Kun poliiseja ei ollut kuulunut, oli poika ehtinyt jo unohtaa ylipäätään pelästyneensä. Lapsille ominaiseen tapaansa hän liioitteli puheissaan melkoisesti ja toimi itse tarinassa ilmeisesti jonain suurenakin sankarina. Olivia kyllä huomasi, että pikkuveli paisutteli juttujaan melkoisesti, muttei viitsinyt pilata toisen iloa vaan nyökytteli ainoastaan ja kyseli yksityiskohdista muka ihmeissään.

Saatuaan pikkuveljensä polven puhdistettua ja laastaroitua nousi Olivia pöydän äärestä kelloa vilkaisten. Damianin paikkaamiseen käyttämänsä tarvikkeet hän vei tiskipöydän yläpuolella olevaan kaappiin, jonka alin hylly toimi jonkinlaisena ensiapukaappina. Pojan hän komensi alas pöydältä ja käski tuon syödä leipänsä loppuun. Hänen pitäisi lähteä kohta töihin ja Damian pitäisi sitä ennen vielä pistää nukkumaan.

"Kai sä luet iltasadun?" Damian kysyi luoden Oliviaan kulmiensa alta toiveikkaan katseen. Tyttö vilkaisi seinällä olevaa kelloa uudelleen hieman hermostuneena. Pomo saisi raivarin jos hän myöhästyisi, eikä varaa potkuihin todellakaan ollut. Työ oli kamala, mutta palkka niin hyvä ettei ollut myöskään varaa valittaa. Vaikka ihan kuin jollekin noin suloiselle voisi sanoa ei, joten Olivia lupasi huokaisten lukevansa jonkin lyhyen kirjan. Keittiön oven hän avasi mahdollisimman hiljaa ja paimensi lähes kuiskaten Damianin vaihtamaan pyjaman päälleen. Itse hän lähti hiipimään olohuoneeseen etsimään jotain kirjaa heti kun poika oli kadonnut heidän huoneeseensa.

"Nukut sitte kiltisti", Olivia vannotti sulkiessaan satukirjan ja noustessaan seisomaan Damianin sängyn reunalta. Poika lupasi tehdä niin sillä ehdolla, että sisko herättäisi hänet palatessaan kotiin. Huokaisten tyttö suostui, esitti vastahakoista vaikka tämä oli jo oikeastaan muodostunut tavaksi. Aina töistä tullessaan hänen piti herättää Damian, joka sitten nukahti lähes heti uudestaan. Ei Olivia mielellään pikkuveljensä unta häirinnyt, mutta hän oli muutaman kerran kieltäydyttyään huomannut ettei poika nukkunut rauhallisesti ennen kuin hän tuli kotiin ellei sitten tiennyt että hän herättäisi tuon. Oli suloista, mutta myös jollain tavalla todella surullista, miten vasta seitsenvuotias piti huolta isosiskostaan sillä tavalla.

Ennen lähtöään Olivia veti rullaverhon ikkunan eteen, kumartui suukottamaan Damiania otsalle ja sammutti kattolampusta valon. Poika makasi oven sulkeuduttua sängyssään aivan hiljaa hetken ja kuunteli miten Olivian askeleet katosivat eteiseen. Hetken kuluttua ovi suljettiin mahdollisimman varovasti, ja siitä hän tiesi siskon lähteneen. Äiti oli mennyt nukkumaan jo aikaisin, ja Mies kuorsasi olohuoneessa seinän takana. Poika ihmetteli miten muka saisi unta kuorsauksen takia, mutta pitäisi kuitenkin yrittää parhaansa kun oli luvannut Olivialle. Damian piti aina lupauksensa, koska valehteleminen oli rumaa. Niinpä ei auttanut muu kuin painaa pää tyynyyn, vetää uninalle paremmin kainaloon ja yrittää olla välittämättä mistään häiritsevistä äänistä.

Joskus aamuyöllä Damian heräsi siihen että Olivia tönäisi kevyesti hänen olkapäätään. Huoneessa oli pimeää eikä poika voinut erottaa siskostaan juurikaan mitään. Äänestä hän kuitenkin tunnisti tytön, kun tuo kuiskasi tulleensa kotiin ja käski pojan jatkaa nukkumista. Vielä tuo kumartui suukottamaan pikkuveljeään poskelle ja sitten askeleet loittonivat huoneen toiselle puolelle tytön sängyn luokse. Tässä vaiheessa Damian oli kuitenkin nukahtanut jo uudelleen oikeastaan mitään tajuamatta.