Title: Kaksikymmentä minuuttia
Author: Lusikka
Beta: Ei ole, joten virheistä ilmottakaa
Genre: Jotain draaaamaaaa xDD
Paring: Theo/Neonilla
Rating: K-15 tää taitaa olla, vaikka K-18 oli alunperin tähtäimessä
Warnings: Huono kielenkäyttö, väkivalta, verta, murha.
Disclaimer: Hahmot ovat kaikki roolipélihahmoja, Neonillan omistan minä, Theo on Helin remmissä ja Pyry puolestaan Meijun hahmo. Idea lähti Helskulta alun perin. Rahaa tai muitakaan korvauksia en saa, mitä nyt hyvän mielen.

A/N: Joo, Helskulta sain idean tähän joskus yön pimeimpinä tunteina. En osaa kirjoittaa väkivallasta tai muustakaan tällasesta, joten kommentit ois tärkeitä. Taiteilijanvapaudella muutin hahmoja hiukan, mutta oikeestaan niistä tuli mielestäni aika oikeanlaiset. Mitä nyt Theosta tuli jossain kohdissa hiukan hempeä x)

Ja vaikka parituksena nyt on Theo/Neonilla, niin siitä sen verran, etteivät nuo ole yhdessä kuitenkaan. Eivät ainakaan tarinan kirjoitushetkellä, siis.

Enjoy~

 

Kaksikymmentä minuuttia

 

　

Neonilla oli juuri herännyt, eikä ihan vielä jaksanut nousta. Raajat olivat nukkumisen jäljiltä kumman raskaan tuntuiset ja sängyssä oli liian lämmin. Rastatukka oli haudannut kasvonsa vieressään edelleen tasaisesti tuhisevan miehen olkavarteen ja hengitti nyt tyytyväinen, uninen hymy huulillaan tuon tuoksua. Miehen toinen käsi oli kiertynyt hänen alaselälleen, mistä se unissaankin piti vaistomaisen tiukasti kiinni. Ihan kuin tuo olisi pelännyt vieressään lepäävän olennon pakenevan, katoavan jonnekin. Vaikka eihän Neonilla minnekään ollut menossa, siinä oli hyvä olla.

Kun mies liikahti unissaan ja tuhahti, jäykistyi Neonilla hetkeksi. Tuntiessaan karheiden sormien tapailevan alaselkänsä paljasta ihoa rentoutui tyttö kuitenkin uudelleen, puhalsi nenänsä kautta ilmaa toisen iholle. Se sai nuorukaisen värähtämään tahtomattaan: puhallus kutitti.

"Huomenta", Theon käheä ääni toivotti, hymyn saattoi kuulla unisesta äänestä. Neonilla kohotti päätään juuri sen verran, että saattoi kohdata toisen tummien silmien lempeän katseen, nähdä uneliaan virneen suupielissä.

"Huomenta", rastatukka virnisti suloisesti ja kiemurteli hieman lähemmäs toisen lämmintä vartaloa, painoi kasvonsa paljasta rintaa vasten. Vieressä makaava mies suorastaan hohkasi kuumutta, paraskin lämpöpatteri olisi varmasti ollut kateellinen.

"Kuule", hieman mietteliäs ääni aloitti, mutta aloitettu lause katkesi leukoja repivään haukotukseen. Haukotus puolestaan sai silmät kostumaan, minkä vuoksi toinen käsi oli irrotettava vieressä makaavan hennon olennon ympäriltä. Kämmensyrjä kävi pyyhkäisemässä silmiin kihonneet kyyneleet pois palaten sitten peiton alle. Käsivarsi kiertyi vielä aikaisempaakin tiukemmin pitämään kiinni tuosta rastapäisestä tytöstä.

"Katso mua", äänessä oli käskevä sävy, mutta silti se teki Neonillalle selväksi, ettei hänen olisi pakko totella. Kuitenkin tyttö kohotti kasvonsa, jotka oli vain hetki sitten painanut toisen rintaa vasten, ja kohdisti keskenään eriväristen silmiensä katseen miehen tummiin, valaistuksesta johtuen lähes mustiin silmiin. Vähän aikaa he vain katselivat toisiaan, söivät katseillaan toistensa kasvoja, mutta sitten nuorukainen jatkoi puhumista.

"Mitä oikeestaan tapahtu?" Theo tiedusteli, kohotti patjalla toimettoama lojuvaa kättään ja kosketti varovasti tummunutta ihoa itseään vasten painautuneen tytön silmäkulmassa.

"Ei mitään", Neonilla pudisteli päätään hieman ponnettomasti, kyllästynyt ilme kasvoillaan. Edellisenä päivänä oli käyty pitkä keskustelu siitä, miten rastatukka oli saanut mustan silmän, mutta tyttö ei ollut suostunut kertomaan. Ainoa, mitä hän oli sanonut, oli ollut toteamus siitä, että se oli tapahtunut vahingossa. Kukaan ei ollut tarkoituksella satuttanut häntä. Eikä se vastaus ollut miellyttänyt Theoa ollenkaan.

"Älä viitsi", mies huokaisi ja pyöräytti silmiään, "sun silmä on mustana. En mäkään ihan tyhmä ole." Sormet olivat alkaneet taas tapailla rastatukan alaselkää, Theo saattoi tuntea ihon alla olevien lihasten värähtelevän hänen kosketuksensa alla lähes huomaamattomasti. Se sai pienen hymyn kohoamaan suupieliin, mutta ilme pysyi silti vaativana, periksiantamattomana. Hän halusi totuuden.

"Lupaatko ettet suutu, jos mä kerron?" tyttö katsoi vetoavasti Theoa. "Ku se ihan oikeesti oli vahinko", Neonilla jatkoi, imaisi alahuulen hampaidensa väliin niin kuin aina ollessaan epävarma tai huolissaan. Hän tiesi, ettei Theo tulisi pitämään siitä, mitä hän sitten aikoikin kertoa.

"Älä oo huolissas", Theo virnisti vinosti ja kumartui painamaan kevyen suukon rastatukan otsalle vain päästäkseen sen verran lähelle tyttöä, ettei tuo voisi erottaa epävarmuutta hänen ilmeestään. Mies kun ei ollut ollenkaan varma, voisiko olla suuttumatta. Ei nyt, kun Neonilla oli erikseen vannottanut häntä pysymään rauhallisena. Sitten, vetäytyessään taas kauemmas ja painautuessaan nojaamaan yläselkänsä sängyllä lojuviin tyynyihin, pyyhkäisi Theo muutaman rastan pois enkelinsä kasvoilta.

"Me riideltiin Pyryn kanssa", Neonilla aloitti kuulostaen siltä, että harkitsi tarkkaan jokaista sanaansa. Hän saattoi tuntea Theon jännittyvän vieressään tuon kuullessa Pyryn nimen. Pojat olivat poikia, eivätkä nuo kaksi olleet koskaan varsinaisesti, no, voineet sietää toisiaan. Rastatukkaa hämmensi se, ettei Theo varsinaisesti ollut luvannut olla suuttumatta. Tuo oli ainoastaan luvannut, ettei tytöllä itsellään olisi mitään hätää.

---

"Tajuatko sä ollenkaan miten huolissani mä olin?" Neonilla tivasi silmät suorastaan kipunoiden. Pyry oli häntä melkein kaksikymmentä senttiä pidempi, mutta tytön raivon edessä hän tuntui jotenkin kutistuvan. Hyvä että pituuseroa edes huomasi kun poika kyyristeli nolona katse lattiassa.

"Me sovittiin et nähään. Ja sit sä et vastaa puhelimeen! MÄ SOITIN AINAKIN SATA KERTAA!" Neonilla lähestulkoon kiljui. Ääni oli paljon puheääntä kovempi, kiihtymyksen kimentämä, melkein hysteerinen.

"Mä vaan unohdin..." Pyry mumisi nolona. Hän ei kestänyt kohdata tytön katsetta kun tuo oli niin raivoissaan. Kyynelten saattoi tuntea polttavan silmien takana, taas hän oli mokannut. Ja ihan syystähän tyttö oli vihainen, hän olisi itsekin ollut huolissaan jos tuo olisi sillä tavalla jättänyt vastaamatta, etenkin kun tapaamienn oli sovittu ennalta.

"Mä vaan unohdin", Neonilla matki pojan sanoja liioitellun säälittävä sävy äänessään, "ei ihan kauheesti lohduta!"

"Kun mä en kerran ole edes muistamisen arvoinen, niin mä taidan lähteä jonnekin missä mua arvostetaan vähän enemmän", tyttö jatkoi hyökkäystään kun ei saanut Pyryä reagoimaan mitenkään. Sanat tuntuivat sivaltavan poikaa tehokkaammin kuin yksikään ruoska, pojan katse kimmahti lattiasta Neonillan raivostuneisiin kasvoihin.

"Tietenkin sä olet, enemmänkin!" poika parahti hätääntyneenä, kyynelet kihosivat hänen silmiinsä. Taas hän oli pilannut kaiken ja onnistunut raivostuttamaan ainoan ystävänsä.

"Ei siltä vaikuta", Neonilla sähähti yhteenpuristettujen hampaidensa välistä ja käännähti kannoillaan. Hän suuntasi kiukkuisesti lattiaa vasten kopisevat askeleensa ovelle, muttei päässyt pitkällekään kun pitkät, laihat sormet tarttuivat hänen ranteeseensa.

"Älä mee", Pyryn äänessä oli aneleva sävy hänen yrittäessään pidätellä tyttöä. Koska poika ei ollut järin vahva, ei olisi tarvittu kovin suurta nykäisyä tämän otteesta murtautumiseen. Neonilla kuitenkin kiskaisi kätensä irti tuon otteesta aivan liian kovaa, ja liioiteltu riuhtaisu sai hänet menettämään tasapainonsa.

Seuraava mitä kumpikaan tajusi, oli tilanne jossa Neonilla makasi kyljellään lattialla eteisessä olevan lipaston vieressä hiljaa uikuttaen ja kädet vasemman silmän päälle painettuina. Lattialla oli verta. Pyry läimäytti kauhistuneesti voihkaisten kädet suulleen ja vihasi itseään aivan kamalasti.

---

"Theo?" Neonillan ääni havahdutti miehen ajatuksistaan tytön lyhyen ja melko onnettoman kertomuksen päätyttyä. Tytön kasvoilla oli huolestunut ilme, ja hän oli kumartunut lähemmäs. Theo saattoi tuntea lämpimän hengistyksen kasvoillaan, ja pakotti pienen hymyn huulilleen.

"Ethän sä ole vihainen?" rastatukka kysyi hieman hermostunut sävy äänessään, jyystäen taas hampailla alahuultaan. Hän oli kyllä painottanut jokaisessa välissä, ettei Pyry ollut tehnyt sitä tahallaan, mutta tiesi myös Theon suhtautuvan itseensä melkein liiankin suojelevasti.

"En tietenkään", Theo vakuutti ja sai aikaiseksi melko uskottavan hymyn, "sehän oli vahinko." Miehen jännittyneiden lihasten saattoi hiljalleen tuntea rentoutuvan, ja tuohtumuksen kiihdyttämä hengitys tasaantui normaaliksi. Jos vain rastatukka olisikin tiennyt, millaisten ponnistusten takana tämä näennäinen rauhoittuminen oli.

"Ootko varma?" Neonilla kohotti toista kulmaansa, näytti hieman epäluuloiselta. Sormet, jotka olivat alkaneet taas piirrellä satunnaisia kuvioita tytön alaselälle, pysähtyivät kesken liikkeensä. Vapaa käsi koukistui vartalon alle ja mies kohottautui kyynärpäänsä varaan että saattoi luoda rastatukkaan mahdollisimman vakuuttavan katseen.

"Luota muhun", Theon toinen suupieli kohosi huvittuneeseen virneeseen ja mies kumartui painamaan nopean suukon selälleen kääntyneen tytön huulille.

"Onks meillä mitään syötävää?" mies kysyi rikkoen siten hetkeksi huoneeseen laskeutuneen hiljaisuuden. Lempeä ilme silmissään tutkaili Theo tyttöä katseellaan. Tuon normaalisti niin täydellisten kasvojen näkeminen tuolla tavalla ruhjottuina sai Theon veren kiehumaan. Oli vaikeaa pitää hengitys tasaisena ja ilme kurissa.

"Säkö aiot jäädä pidemmäks aikaa?" Neonilla kohotti kulmiaan kiinnostuneena, tuntui unohtavan aikaisemman keskustelun juuri niin kuin Theo oli toivonutkin. Hän ei halunnut enkelinsä ajattelevan sitä kusipäätä. Hän kyllä hoitaisi tuon päiväjärjestyksestä ajallaan, Neonillan ei tarvitsisi murehtia siitä.

"Tietenkin", mies naurahti hieman pahaenteisesti, virnisti leveästi tytön tyytyväiselle ilmeelle. Ei hän lähtisi ennen kuin häädettäisiin, eikä Theo uskonut, että Neonillalla olisi syytä ajaa häntä pois.

"Niin että me tarvitaan jotain ruokaa", Theo jatkoi, alkoi sivellä sormenpäillään tytön vatsaa kun ei enää tuon käännyttyä päässyt käsiksi alaselän ihoon. Jos hän muisti oikein, ei rastatukan jääkaapissa ollut edellisenä iltana ollut paljon muuta kuin yksinäisyyttään itkevä valo. Se kertoi omaa tarinaansa siitä, että tyttö oli ollut liian kiireinen käydäkseen kaupassa.

"Sitte pitäis mennä kauppaan", Neonillan huulet mutristuivat tyytymättömästi. Hän ei olisi millään halunnut nousta, siinä oli liian lämmintä ja mukavaa. Olkoonkin, että tyttö oli itsekin nälkäinen syötyään viimeksi edeltävänä päivänä. Nytkin kello oli jo reilusti yli puolenpäivän.

"Mä voin mennä", Theo tarjoutui ja kohotti kysyvään sävyyn toista kulmaansa. Ei hän halunnut saada tytön oloa epämukavaksi, mutta se ei myöskään ollut ainoa syy tälle ritarillisuudelle. Ei välttämättä edes se tärkein.

"Voisitsä?" rastatukan ilme suli jollain tapaa kovin hellyttäväksi kun hän mittaili katseellaan toisen jo niin tutuiksi käyneitä piirteitä. Eihän Theo mikään herrasmies ollut, todellakaan, mutta löytyi tuostakin ilmeisesti tarpeen vaatiessa hitunen ritarillisuutta.

"Tietenkin", mies naurahti hilpeästi ja kumartui vielä painamaan suukon Neonillan otsalle ennen kuin kömpi tuon yli sängyn reunalle. Hetken hän mittaili lattiaa katseellaan, mutta sitten etsimänsä löydettyään ponkaisi seisomaan, nappasi bokserinsa lattialta ja kiskoi ne jalkaansa.

"Mitä mä tuon?" Theo vilkaisi olkansa ylitse edelleen peiton alle käpertynyttä Neonillaa, joka puolestaan seurasi kiinnostuneena kun hän kiskoi farkkuja ylleen.

"Yllätä mut", rastatukka naurahti ilkikurisesti, tietäen kyllä ettei Theo varsinaisesti rakastanut yllätysten järjestämistä. Tämä saikin miehen muljauttamaan silmiään ja murahtamaan epäarvostavasti, mutta hän ei alkanut pistää vastaan ja se oli pääasia.

"Järjestyy", Theo virnisti kiskoessaan hupparin päälleen. Tuttuun tapaan hän veti hupun päähänsä ja vetoketjun kiinni melkein leukaansa saakka. Tarkistettuaan pikaisesti että tupakat ja kännykkä olivat mukana suuntasi nuorukainen askeleensa ovelle.

"Nähdään kohta", mies naurahti, vilkaisi vielä rastatukkaa olkansa ylitse ennen kuin pujahti ulos.

---

"Theo", Pyryn ääni oli hieman kummastunut kun hän löysi tuon tumman miehen ovensa takaa. Ylipäätään poika ei ollut uskonut, että Theo tietäisi hänen uutta osoitettaan. Siinä tuo kuitenkin seisoi, eikä selvästi aikonut odottaa kutsua päästäkseen sisään. Kovakouraisesti Theo tönäisi hartiallaan Pyryn tieltään ja harppasi kynnyksen yli sisälle vetäen oven kiinni perässään.

"Mitä sä täällä?" Pyry tiedusteli hieman tyytymättömänä hieroessaan olkavarttaan, johon tuon lähes vieraan miehen hartia oli osunut. Theo oli ottanut muutaman askeleen peremälle asuntoon ja katseli nyt halveksivasti ympärilleen. Muuttolaatikoita oli edelleen siellä täällä, huonekalut olivat lähes kaikki käytettyinä ostetun näköisiä ja asunto oli jotenkin kovin kolkko. Saatuaan katselemisesta tarpeekseen käännähti mies uhkaavan hitaasti kannoillaan ja käänsi raivoa tihkuvan katseensa itseään joitakin senttejä pidempään mutta huomattavasti heikkorakenteisempaan poikaan. Kohta olkavarren särky oli vähäisin Pyryn huolista.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei Pyry ehtinyt tajuta mitään ennen kuin hänen selkänsä mätkähti vasten eteisen seinää. Tasapaino olisi pettänyt elleivät Theon sormet olisi puristuneet hänen kaulalleen ja pakottaneet siten hänet pysymään pystyssä. Tumma mies painoi kasvonsa niin lähelle rastatukkaa, että tämä saattoi tuntea tuon tupakalta lemuavan hengityksen kasvoillaan.

"Sä et enää ikinä koske Neonillaan", Theo murisi matalalla, uhkaavalla äänellä. Tuon silmät kapenivat raivosta, pupillit olivat hämärässä huoneessa luonnottoman suuret. Pyry seisoi aivan liikkumattomana paikoillaan ja koitti olla välittämättä henigitysteitään puristavista sormista. Hänen ilmeensä kuvasti puhdasta järkytystä ja pelkoa siniharmaiden silmien katse poukkoilessa tämän vihamielisen vieraan kasvoissa.

"Se oli vahinko", Pyry kähisi loputtomalta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen kuulostaen jopa omaan korvaansa säälittävältä. Kurkulle puristuneet sormet vaikeuttivat hengitystä, jokaisen hengenvedon eteen piti tehdä kohtuuttomasti töitä ja aina uloshengityksen myötä ote tiukkeni.

Rastapää ei taaskaan ehtinyt tajuta mitä tapahtui ennen kuin jo makasi lattialla tismalleen samassa paikassa kuin Neonilla pari päivää aikaisemmin. Ohimossa jyskyttävänä huutava kipu kieli siitä, että pää oli iskeytynt johonkin, lämpimän tunteen levitessä koko oikealle puolelle päätä tajusi poika vuotavansa verta. Theo puolestaan seisoi edelleen aloillaan, selkä häneen päin ja hartiat kiihtyneen hengityksen tahdissa kohoillen.

"Sä yhtä kaikki satutit sitä", mies ärähti ja heilautti päätään taaksepäin kuin yrittäen hillitä itseään. Hän ei ollut koskaan pitänyt tuosta pojasta, siitä miten se liehitteli hänen Neonillaansa. Ja nyt kun hän tiesi, että Pyry oli satuttanut tyttöä, ei hän mitään muuta halunnut niin paljon kuin kostaa.

"Mä en halunnut satuttaa", lattialla makaava rastatukka selitti katkonaisesti. Kurkkuun ja päähän sattui, eikä hengittäminen vieläkään ollut helppoa vaikka hengitysteitä puristavat sormet olivatkin poissa.

"Luuletko sä että mua kiinnostaa?" Theo, jonka päässä ollut huppu oli valahtanut pois, kääntyi kannoillaan ja astui muutamalla pitkällä askeleella Pyryn luokse. Hän seisoi ihan rastatukan vieressä ja katsoi julma ilme kasvoillaan miten poika kampeutui huojuen, lipastosta tukea pitäen seisomaan. Ohimoon lipaston kulmasta porautunut haava irvisteli avonaisena kalpeassa ihossa ja vuoti vuolaasti verta Pyryn kasvoille. Päätellen siitä, miten epämuodostuneelta pojan pää näytti, oli kallo luultavasti murtunut ohimon tienoilta, ja verenhukka astuisi kuvioihin nopeasti.

Pyry ei ehtinyt seisoa siinä huolestuttavasti huojuen ja ohimoaan varovasti tunnustellen kuin alle minuutin, kun Theo oli liikahtanut äkisti lähemmäs. Mies tönäisi uhriaan raskaasti rintaan ja sai hänet kaatumaan pitkin pituuttaan, kovaäänisen rämähdyksen saattelemana olohuoneen puolelle. Rastatukka tuntui tajuavan tilanteen vakavuuden vasta silloin, tuo kääntyi vatsalleen, tuki ylävartalon kyynärpäihinsä ja nousi kontilleen.

"Se oli vahinko", ihan rastatukan taakse astunut mies naurahti kylmästi.

"Mä en halunnu satuttaa sua", Theo jatkoi kohottaessaan oikean jalkansa. Pyry ulvahti kivusta ja romahti takaisin lattialle kun miehen kenkä iskeytyi hänen vartaloonsa. Kylkiluut antoivat äänekkäästi napsahdellen periksi kengän tieltä, eikä rastatukka enää tiennyt pidelläkö käsillään kylkeään vai päätään.

Uhkaavana hänen yläpuolellaan kohoava mies harppasi lähemmäs, ja yrittäessään liikkua tajusi Pyry tuon astuneen hänen rastoilleen. Päätä ei pystynyt liikuttamaan mihinkään suuntaan, eikä Theon kasvoilla häivähtänyt vähäisintäkään merkkiä katumuksesta tai säälistä.

"Anna mun olla", Pyry yritti pitää äänensä vakaana, mutta lauseen loppua kohti se muuttui vain surkeaksi, eläimelliseksi voihkaisuksi.

"Tiedäthän sä, ettet sä enää ikinä näe Neonillaa?" Theon ääni oli edelleen kylmä, tunteeton. Tuo katseli hetken kasvot julmasta mielihyvästä kielivään hymyyn vääristyneinä lattialla puolustuskyvyttömänä makaavaa rastatukkaa ennen kuin astui muutaman askeleen taaksepäin.

"Mä pysyn kaukana siitä, mä lupaan", Pyry kähisi ja kääntyi vatsalleen Theon vapautettua hänen rastansa. Kun hän kohottautui käsiensä varaan kuuma kivun aalto pyyhkäisi oikean kyljen ylitse. Säälittävä ulvaisu purkautui rastatukan huulilta kun hän romahti takaisin lattialle.

"Ikävä kyllä se ei ihan riitä", vaikka sanat olivat pahoittelevat, ei äänestä kuultanut häivääkään minkäänlaisista tunteista. Theo soi rastapäälle vielä muutaman mahdollisuuden nousemiseen, mutta kun tuo kerta toisensa jälkeen romahti ulvaisten takaisin lattialle kyllästyi mies odottamaan. Hän astui takaisin Pyryn luokse ja tarttui tuon rastoihin. Toinen käsi tarttui pojan käsivarteen, ja melkein liiakin helposti Theo kiskoi uikuttavan ja ponnettomasti vastaan pyristelevän rastatukan seisaalleen.

Koska Pyry vaikutti siltä, ettei omin avuin pysyisi pystyssä, paransi Theo otettaan tämän rastoista. Toinen käsi puristi nyrkiinsä hontelon pojan t-paidan rintamusta. Pyry retkotti voimattomana miehen otteessa kuin marionetti, jonka naruista oli katkaistu suurin osa.

"Mitä sä aiot? Tappaa mut?" sanat puuroutuivat epämääräiseksi voihkeeksi, josta oli vaikea saada selvää. Myös Pyryn ajatukset alkoivat muuttua sekaviksi ja epämääräisiksi samalla kun kipu hälveni aste asteelta. Pään verta vuotava haava aiheutti aivoihin hapenpuutteen, joka puolestaan vaikeutti ajattelua.

"Mukava kun tajusit", Theo murahti ja kyllästyi ilmeisesti pitelemään rastatukkaa pystyssä, koska työnsi tämän kovakouraisesti kauemmas itsestään. Pyryn jalat eivät kantaneet enää ollenkaan, joten hän rämähti suoraan takanaan olevaa kirjahyllyä päin. Eräällä hyllyllä ollut lasimaljakko räsähti palasiksi ja tuskaisesti ulvahtaen poika rämähti lattialle. Vaalea hyllykkö pudotti muutaman kirjan pojan päälle, ja alimmilla hyllyillä saattoi erottaa pari veripisaraa.

Lattialla kovaäänisesti voihkivan pojan paita oli repeytynyt ja rikkoutuneen maljakon palasista osa törrötti irstaan näköisesti selän valkeasta ihosta. Theo ei ilmeisesti uskonut uhrinsa pääsevän enää ylös, tai ei muuten vain pitänyt tuota kovin suurena uhkana, koska jätti tämän oman onnensa nojaan suunnatessaan seinustalla olevasta ovesta keittiöön.

Pyry ei enää tuntenut mitään yksittäistä kipua, vaan hiljalleen koko vartalonsa turruttavan tuskan joka vihloi erityisen voimakkaana päässä, selässä ja toisessa kyljessä. Vaikka tiesikin mahdollisuutensa olemattoman heikoiksi yritti poika kuitenkin kiskoa itsensä eteiseen johtavan oven suuntaan Theon askelten kadottua viereiseen huoneeseen. Pois oli päästävä. Ihan vain rappukäytävään, missä voisi huutaa apua.

Theo tutki tyytyväisenä hyräillen keittiön kaappeja ja pysähtyi silloin tällöin kuulostelemaan olohuoneesta kantautuvia voihkeita. Kaappien tavarat hän kiskoi lattialle sitä mukaan kun sai kaapit koluttua, mutta etsimäänsä hän ei tuntunut löytävän. Veitsitelinekään ei tuntunt miellyttävän, vaan sai sisältöineen rämähtää lattialle, vaikka lihaveitselläkin varmasti olisi saanut kivaa jälkeä aikaiseksi. Mies oli kuitenkin mielestään vuodattanut jo riittävästi verta, tehnyt tästä tarpeeksi sotkuista.

Pyry ei ollut edennyt kuin muutaman sentin kun keittiöstä kuuluvat kolahdukset loppuivat. Pelkästään pään kannatteleminen oli muuttunut koko ajan vaikeammaksi, puhumattakaan koko vartalon raahaamisesta eteenpäin. Kun askeleet palasivat takaisin olohuoneeseen parahti rastatukka hädissään ja kurottui tarttumaan sohvapöydän jalkaan. Voimat olivat kuitenkin jo niin hiipuneet ettei hän saanut edes siten kiskottua itseään eteenpäin. Ja kohta poika tunsi kevyen potkun jo valmiiksi kipeässä kyljessään. Vain suojatakseen murtuneita kylkiluitaan uusilta kolhuilta onnistui Pyry työntämään itsensä selälleen. Hän kuitenkin katui sitä välittömästi tuntiessaan miten selkään jääneet lasinkappaleet porautuivat syvemmälle hänen lihaansa. Ja juuri tähän asentoon Theo oli uhrinsa halunnutkin. Nyt mies saattoi astua taas Pyryn rastoille ja siten kahlita hänet paikoilleen samalla kun poika vääntelehti tuskissaan lasinpalojen upotessa syvemmälle selkään.

Nähdessään kelmurullan viereensä kyykistyneen miehen käsissä ei rastatukka voinut estää tukahtunutta, tuskansekaista naurahdusta karkaamasta huulilaan. Kelmu vain vaikutti niin kovin asiaankuulumattomalta hänen mielestään. Puukko tai lihakirves tai jokin sellainen olisi ollut asiallisempi työkalu tässä tilanteessa.

Theo painoi toisen polvensa lattialla sätkivän Pyryn kaulalle ja puristi sillä tuon kurkkua kevyesti. Ei tukehduttaakseen vaan ainoastaan pitääkseen pään paikoillaan. Sitten hän repi mukanaan keittiöstä tuomastaan rullasta reilun kaistaleen läpinäkyvää muovia. Hetken mies suoristeli kelmua, mutta kyllästyi sitten liialliseen tarkkuuteen ja tyytyi painamaan kelmun sellaisenaan selällään kiemurtelevan Pyryn kasvoille.

Hetkeen Pyry ei tuntunut tajuavan mitä tapahtui, mutta sitten sinisenharmaat silmät laajenivat ja kurkusta purkautui luokittelemattomissa oleva korahdus. Kelmu painui tiukemmin kasvoja vasten tehden hengittämisen täysin mahdottomaksi. Polvi katosi hänen kurkultaan, koska sillä ei enää ollut mitään virkaa.

Pyry nytkähti hallitsemattomasti ja ulvahti tukahtuneesti lasinpalojen tunkeutuessa aina vain syvemmälle selkään. Voimattomasti kädet nousivat hapuilemaan Theon käsiä, yrittivät työntää niitä kauemmas, mutta eivät mahtaneet mitään. Rastatukka tunsi pelottavan tukehtumisen tunteen jo paljon ennen kuin happi todellisuudessa loppui. Silmissä alkoi vilistä valkeita pisteitä kuin tulikärpäsiä, rintakehä tuntui siltä kuin räjähtäisi jos hän ei saisi vedettyä henkeä.

Theo puolestaan oli laskeutunut polvilleen lattialle ja katseli nyt tyytyväinen, julma hymy kasvoillaan Pyryn kelmun vääristämiä piirteitä. Nenä oli painunut lyttyyn, huulet näyttivät oudon vinoilta ja läpinäkyvä muovi oli osittain värjäytynyt ohimon haavasta vuotavaan vereen. Hetken pitkä ja hontelo vartalo nytkähteli voimakkaasti ja puolustuskyvyttömän pojan kurkusta purkautui kuvottavaa korinaa. Kasvot olivat vääristyneet äänettömään huutoon, kädet yrittivät tempoa hänen sormiaan pois. Mutta sitten kauhistunut ilme hiljalleen suli pois kasvoilta jättäen jälkeensä vain sieluttoman tyhjyyden. Kädet valahtivat voimattomina rintaa vasten ja jokainen lihas rentoutui.

Vielä pari minuuttia Theo pysytteli paikoillaan, mutta irrotti sitten omahyväinen virne kasvoillaan otteensa kelmusta ja nousi seisomaan. Hän ravisteli kyykkimisestä puutuneita jalkojaan ja vilkaisi seinällä tikittävää kelloa ennen kuin kiskoi hupun takaisin päähänsä ja käveli eteiseen. Aikaa oli kulunut vain parikymmentä minuuttia.

---

"Täällä taas", Theo huikkasi kiskottuaan oven auki ja astuttuaan takaisin tuttuun autotalliin. Neonillaa ei näkynyt, joten ilmeisesti tuo oli jo päässyt ylös sängystä. Eihän se suoranainen ihme ollut, koska mies oli viipynyt kauppareissullaan yli tunnin. Kuka tahansa kyllästyisi odottamiseen siinä ajassa.

"Sulla kesti", tyytymätön nurina sai Theon kääntämään katseensa kylpyhuoneeseen johtavan oven suuntaan. Hilpeästi virnistäen hän laski kauppakassinsa lattialle ja harppasi muutamalla pitkällä askeleella ovenpieleen pelkkä pyyhe ympärillään nojaavan tytön luokse. Tyytyväinen ynähdys pakeni rastatukan huulilta kun Theo tempaisi hänet lähelleen ja kumartui suutelemaan kevyesti.

"Voisinkohan mä hyvittää sen jotenkin?" mies kohotti vihjaavasti toista kulmaansa ja kuljetti oikean kätensä etusormea tytön selän iholla pyyhkeen siihen muodostamaa rajaa pitkin. Neonilla hykersi suloisesti ja painoi kasvonsa Theon tupakalta ja joltain hajusteelta kevyesti tuoksuvan hupparin hartiaa vasten.

"Arvaa", rastatukka mumisi vaimeasti samalla kun kiersi kätensä miehen kaulalle.